Sebastian Westberg

Olen 1992 syntynyt ja Suomen Särkisalosta kotoisin oleva FMX eli Freestyle Motocross -ammattilainen. Kisaan ja kierrän ajoesityksiä ympäri maailmaa nostaen Suomalaista extreme- ja moottoriurheilua kartalle. Minua voi seurata parhaiten sosiaalisenmedian kautta nimellä @sebfmx jonka lisäksi kirjoitan palstaa Offroad Pro MX -lehteen.

Ensimmäinen mopo hankittiin isän kanssa, kun olin 8 vuotias ja sen jälkeen en ole ollut päivääkään ilman 2-pyöräistä.Ostin ensimmäisen 450 kuutioisen pyörän ja lava-auton kuljettamista varten 18 vuotiaana jotta voisin alkaa hyppimään tosissaan. Vuonna 2013 ajoin ensimmäisen keikan ja siitä se sitten lähti. Nykyään kisaan ja kierrän maailmaa freestylemotocross -ammattilaisena.

Olen aina pitänyt koulutusta tärkeänä. Olen käynyt lukion ja talonrakennuksen perustutkinnon, jonka jälkeen valmistuin vielä ammattikorkeakoulusta Rakennusmestariksi. Urheilun sivussa olen ollut yrittäjä vuodesta 2012 ja nykyään toimitusjohtaja Sebfmx Events Oy:ssä.

-Poikaurheilija KUP 2016 -titteli

-Sankareiden Salo -sankari 2017 -titteli

-Menestynyt nuori salolainen 2018 -titteli

-Freestyledrömmen/ freestyle-unelma 28min dokumentti YLE teemalle. Julkaisu 14.9.2018

Saavutukset

  • Red Bull X-fighters Madrid 2016 12th
  • Adrenaline Rush FMX Moscow 2016 2nd place
  • SFT Mayhemit 2014 Best whip 1st place
  • SFT Mayhemit 2015 Best whip 1st place
  • Ensimmäinen kuski joka teki “Eggroll” -tempun Pohjois-Euroopassa
  • Tukums Freestyle Open 2017 1st
  • Tukums Best Whip 2017 1st
  • Sebfmx FEST 17 Best Whip 2nd
  • Ensimmäinen voltti etuperin Suomessa
  • SFT mayhemit 2017 Best whip 1st place
  • SFT mayhemit 2017 best run 1st place

Vedetyt keikat

Keikoille matkustetut kilometrit

Kuluneet kaasukahvat